Sign in to follow this  
Guest Sawyer Raskaat

Samankaltaisuuksia eri artistien tuotannossa

80 posts in this topic

Guest Haavisto

Puhut asiaa, Savior, mutta yhdestä asiasta olen toista mieltä. Sanot, että "kun vaikutteita on tarpeeksi laajalta alueelta, tai tarpeeksi kaukaa menneisyydestä niin vain aika paljon musaa kuunnellut pystyy tunnistamaan jos artistilta löytyy suoraa (tai yleensä hyvin kierreltyä) rip-offia." Minusta se, kuinka kauas menneisyyteen plagioinnin kohde sijoittuu, ei ratkaise siinä, kuinka paljon samankaltaisuudet heikentävät kappaleen hyvyyttä. Kierrelty lainailu on OK, ja todella suorakin lainaus voi olla hyvä asia, jos se on vain keino ilmaista jotain uutta. Sen sijaan minusta se, että neljäkymmentä vuotta sitten toimineelta bändiltä, joka ei ole koskaan saanut julkisuutta, suora kopioiminen ja kyseisen bändin nerouksien uudelleen toistaminen ei ole sen parempaa kuin juuri kuumana käyvän ja erittäin suositun yhtyeen suora lainaaminen (Vaikka jälkimmäinen ehkä kertoisikin, että kopiomusiikin tekijä on tyhmä.) Näin kärjistettynä ilmaistuna. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest TheFourthHorseman

YleX:ltä olen pari kertaa kuullut Stalingrad Cowgirlsin You Won't Get It:n, ekalla kerralla ei tullut bändi selväksi niin pääsee avautumaan vasta nyt, mutta onpas taas niin samanlaista.

Alkaa itse asiassa verisuonet pullistumaan kun vituttaa tuollainen. Biisin riffihän on melkein täysin 1:1 Iron Maidenin The Wicker Manin kanssa, kuunnelkaa itse. Paitsi että tässä riffi on jotenkin onnistuttu kynäilemään huonommaksi pitäen se silti täysin tunnistettavana. Toisin sanoen paskaakin paskempi plagiointi.

 

Onneksi on semmoisia musiikin tekijöitä jotka kiertävät normaalit sointukuviot kaukaa. Arcturus (RIP) ja Ulver eivät takuulla ole matkineet ketään.

Ulverin Perdition Citystä ja muista ambient-hässäköistä olen kuullut joskus puhuttavan vahvasti Coil-vaikutteisina tekeleinä. Onhan Coililla vähän samanlaista meininkiä mutten ole kuunnellut niin paljoa Perdition Cityä sun muita taikka Coilia että menisin mitään varmaksi sanomaan. Puhuit tietysti matkimisesta joka on aika eri asia kuin vaikutteiden ottaminen joten ehkä vaan ymmärsin väärin.

Edited by TheFourthHorseman

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest Sawyer Raskaat

Tarotin State of Grace ja Black Sabbathin Kiss of Death. Julkaistu samana vuonna. 8)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest Sawyer Raskaat

Jostain kumman syystä aistin jonkinlaista samankaltaisuutta tai -henkisyyttä tässä ja

.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Edit: Olin unohtaa tärkeimmän ja ehdottomasti myös törkeimmän (edellisethän olivat vain vahinkoa tai reipasta intertekstuaalisuutta), nimittäin Pink Floydin Echoesista Nightwishinkin coveroimaan Phantom of the Operaan pöllityn melodian. Roger Watersin sanoin, Andrew ***** Lloyd Webber!

 

 

Itse en ole tätä Echoesista kuullut, mutta Kivimetsän druidin biisissä Mustan valtikan aika on samankaltainen melodia, kuin POTOssa. Tosin huomattavasti nopeutettuna...

 

EDIT: Tuli muuten sanoituksillisista samankataisuuksista mieleen. Ainakin Whitesnakelta löytyy tuhansia lauluja, joissa sanat suunnilleen samat. Coverdalella ei sanoituksien suhteen ole kyllä hirveästi mielkuvitusta. Ei kyllä häiritse loistavaa musiikkia! :]

Edited by voimaorja

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kamelotin Forever -biisissä voidaan kuulla selvä laina Edward Griegin

-sävellyksestä. Iskä tänään mainitsi, että tässä biisissä on selvä laina jostain Griegin sävellyksestä ja sitten tein vähän taustatyötä, että mistäköhän Griegin sävellyksestä oli kysymys.

 

Eli kertosäe ekasta ja kuunnelkaapa jälkimmäisestä vaikka kohdat 1.00-1.11 ja 2.38-2.49.

 

Ei siinä, hyvän melodian ovat napanneet. Hauska tieto vain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Khan toteaa one cold winter's night -livellä seuraavasti ennen Foreveriä: "...is actually based on one of Norways absolute first pop songs. Composed by a guy named Gried, Edward Grieg. This is a song you'll recognize after a while..."

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuunnelkaapa Australialaista Airbornea. Joko kyseessä on "kunnianosoitus" tai törkeä imitointi mutta bändi kuulostaa niin paljon AC/DC:ltä että jos kumpaakin kuuntelee peräkkäin, ei voi tietää kumpi soi. Laulaja esittää Brian Johnsonia, ja riffit, kompit ja tempot ovat kuin mistä tahansa assedassen biisistä. Olisi kiva kuulla assedassen setien kommentit Airbournesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

 

Totta turiset. 99% assedassee. Vain yksi pikku juttu eroittaa Assedassen ja Airbournen, Airbournen laulajan äänestä saa selvää mitä hän laulaa. Brian Johnsonilla on astetta karheampi laulu"ääni"

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuunnelkaapa Korpiklaanin biisin Lonkkaluut kohdasta 4:47 ja sitten Moonsorrow'n Tulimyrsky kohdasta 3:37. Jonne Järvelä mainitsi joskus, että Moonsorrow on yksi hänen lempibändeistään, joten voisiko tämä olla jonkinlainen tribuutti? Tai vittuilu? :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musiikillisesti bändeillä ei ole keskenään sitten mitään yhteistä mutta olen pannut merkille että brittiläisen Pythian tähänastisella levyllä miksauksen on hoitanut tanskalainen Jacob Hansen, niinikään tanskalaisen Volbeatin luottoäänittäjä/tuottaja/miksaaja ja Pythian levyllä on kitaroissa ja rummuissa täsmälleen samat soundit kuin Volbeatin uusimmalla levyllä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitetaas tännekin: minusta Equilibriumin

kuulostaa kovasti paikoitellen Ensiferumin
. Huomaako kukaan muu yhtäläisyyttä? Edit.2 Kohta 2:10 jälkeen.

 

Edit. Verbannte Erden alusta taas tulee ihan mieleen Pirates of the Caribbeanin tunnari.

Edited by Usvanneito

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän tuo oli 99 % sama melodia. Nämä ovat kyllä aina hupaisia tapauksia kun melkein aina kyse on puhtaasta sattumasta :)

 

Itseäni on kyllä hieman huvittanutkin tämä ininä että "biisissä x on kyllä selkeästi samat soinnut kuin biisissä y". Jos nyt ei ihan nuotilleen ole apinoitu, niin tuollaisen antaa ihan helposti anteeksi. Esim. juurikin folkmetallissa aika moni bändi pyörittää niitä samoja sointukuvioita.

Ja jos biisin harmoniat ovat terssissä, se kuulostaa heti Iron Maideniltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Esim. juurikin folkmetallissa aika moni bändi pyörittää niitä samoja sointukuvioita.

 

Juuri tuon takia en kuuntele folkmetallia kuin nimeksi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta juu, (Toni S on tietysti eri mieltä) kyllä erittäin moni black- ja deathmetalbändikin sekoittuvat iloisesti toisiinsa :D

 

End of tarpeeton keskustelu minun osaltani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Oikeastaan jos katsotaan sointukuvioita, niin onko olemassa musiikinlajia, jossa tyylipuhtaat lajin edustajat eivät samansorttisia sointukulkuja käyttäisi? :D Itselle olisi black - ja deathmetallin sijasta ensin tullut mieleen heavy- ja powermetal, mutta en kyllä lähde ensin mainittujakaan kiistämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toki on totta että kaikki joilla on kaksi bassorumpua, ovat ns. Stratovarius-klooneja. Jörg Michael on sitten ilmeisesti Otto Talvio-klooni sillä tuonn niminen herra soitti Suomessa jo 1920-luvulla kahta bassorumpua käyttäen :)

 

On kyllä erittäin naurettavaa miten helposti sitä nykyään saa plagiointi-syytteet niskaansa. Toki sellainen otsallakin kuultavissa oleva millinsuora kopiointi onkin syytöksen paikka mutta samat soinnut kahdessa eri biisissä ei tarkoita tahallista plagiointia.

 

Ja teksteistä jos puhutaan, niin aika hyvä pokeri saa olla jos menee väittämään käyttäneensä esim sanoja power sword ja glory ensimmäisenä maailmassa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites
Juuri tuon takia en kuuntele folkmetallia kuin nimeksi

 

Folkmetalli on vähän tukehtunut ylitarjontaan... Itse suosin näitä tiettyjä bändejä, joilla kaikilla on selkeästi jokin oma juttu: Eluveitie, Turisas, Moonsorrow, Korpiklaani, Finntroll... Ensiferumilta on vähän ideat loppu jo.

Edited by Tyven

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä allekirjoitan tuon väittämän folkmetallista heti. Itse kuuntelen edelleen paljon noita mainittuja suomalaisia folkbändejä mutta en esim. seuraa Myspacea enää ollenkaan kun sieltä tulee oikeasti kerran tai kaksi viikossa vastaan joku bändi joka kuulostaa just "silleen ihan kivalta että vois vaikka ostaakin" ja sitten levyä ei kuitenkaan saa laillisesti ostettua Suomesta.

 

Ja just tuossa folkmetalgenressä törmää usein siihen että levyllä on kaksi ihan erinomaista biisiä ja yhdeksän keskivertoraitaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ihan artisteja, mutta prikulleen sama melodia :)

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest lrrr1

Kai tämän vois mainita, katsoin tänään Pocahontaksen ja mietin miks parissa kohtaa kuulosti niin tutulta.

 

 

 

Tosin eipähän tuo niin kovin samanmoinen ja aika lailla hitaampikin mutta riittävän yhtäläinen että piti muutaman tunnin päästä antaa periksi ja ruveta etsimään mikä Sonatan biisi se olikaan.

Edited by lrrr1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli niin mielenkiintoa kutkuttava seikka, että pakkohan se on tänne raportoida.

Barathtumin "Last Day In Heaven" ja Timo Rautiaisen "Viimeinen päivä taivaan?".

Nyt, kun koneelle pääsin, näyttääkin olevan yleisesti tiedossa, että jälkimmäinen on vain suomenkielinen ja valkea versio ensimmäisestä.

Timon kappale oli itselle ennestään tuttu, ja autokuuntelin jälkimmäisen joltain Spinen vanhalta kokoelmalta.

Ensiksi tajusin, että onpa tuttu riffi. Sitten oivalsin sanoitusten kulkevan vähän samaa rataa. Viimeiseksi vilkaisin kappaleen nimen ja tadaa.

Vaikka siis juttu oli ihan yleisessä tiedossa, sain itse oivaltaa koko hauskuuden ja hetken lilluskella omahyväisessä tyytyväisyydessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest Peetu

Ahaa, tämmöinenkin ketju löytyy :) Kun on nyt näköjään paljon juttua tällä laudalla Within Temptationista, pitää mainita täälläkin kyseisen bändin "Faster"-biisin samankaltaisuudesta tiedätte varmaan mihin biisiin ;) No jos joku ei tiedä, niin kuunnelkaa Chris Isaakin "Wicked Game". Kertosäettä lukuunottamatta täysin sama biisi. Teostot menevät Isaakille 80/20.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
Sign in to follow this